Moikka! Mä oon Kati ja mun tehtävä on olla sun puolella. Sillonkin, kun sä itse et ole. Välillä se tarkoittaa pehmeää otetta, ja välillä se tarkoittaa potkimista epämukavuusalueelle. Mut tunnetaan siitä, että menen asioiden ytimeen. Mutta myös siitä, että osaan tehdä sen tarvittaessa lempeästi. Ihan perinteinen coach en kyllä ole. Ja se on mun supervahvuus.

800A6590.JPG

Meillä kaikilla on supervahvuuksia, joilla me parhaimmillaan parannetaan maailmaa. Sulla myös. Silloin ollaan parhaimmillamme, ja käytetään vahvuuksiamme upeimmalla tavalla. Mulla se on valmennus ja kouluttaminen. Ja myös se, että pystyn näkemään asioiden ytimeen tavalla, jonka vain harva osaa. Tämä säästää valmennusaikaa ja ohjaa nopeammin maaliin. Meidän kaikki ajatukset näkyvät meidän ympärillä ja oikeastaan niissä ei voi huijata. Mutta niiden vapauttaminen tekee ihmisestä onnellisemman ja vapauttaa valtavasti voimia elämälle. Asiat sujuu helpommin, kun ei tarvitse pelata niin paljon pelejä itsensä kanssa. Tai muiden kanssa. Ei sillä, että itsekään tässä asiassa olisin jotenkin valmis. En toki. Jokainen valmennus antaa myös itselleni ajatusmalleja ja koulutukseni ammennan ihan omasta elämänkokemuksesta. Joita syntyy koko ajan lisää. Hyvässä ja haasteissa. Mutta sitähän täällä tehdään, korjataan omia esteitämme, jotta matka täällä maan päällä olisi mahdollisimman iloa tuottava ja antoisa.

Matkani alkoi kaupalliselta alalta. Kaupallinen korkeakoulututkinto ja ura brändimarkkinoinnin parissa toi paljon kokemusta yritysmaailmasta ja työelämästä. Lapsen saatuani halusin keskittyä enemmän ihmisten auttamiseen ja hyvinvointiin, joka on aina ollut intohimoni. Hoitovapaalla opiskelin Life Coachiksi sekä uravalmennuksen lisäkoulutusen. Lisäksi oman mielenkiinnon kautta opiskelin lukuisia energiamaailman taitoja, joita monet asiakkaani haluavat oppia valmennuksen ohella. Niitäkin autan ja opetan sen mukaan, mitä kunkin kohdalla eteen tulee.

Vapaa-ajalla olen 10 -vuotiaan erityispojan äiti, crossfitiiin hurahtanut kuntoilija, ravinnon vaikutusta mieleen tutkiva tieteilijä ja elämästä nautiskelevat ystävä.

Minä olen se, joka on ehdoitta Sinun puolella. Silloinkin kun et itse ole. Minä olen se valmentaja, joka on myötätuntonen, mutta myös uskaltaa joskus ravistella. Minä olen se, joka uskaltaa kieltäytyä valmentamasta, jos en usko voivani auttaa Sinua. Minä Olen se, jonka tehtävä on tehdä itsensä mahdollisimman tarpeettomaksi. Silloin se tarkoittaa sitä, että Sinä olet löytänyt oman voimasi. Toki, silloinkin, usein valmentajan kanssa on hyvä ottaa pätkä matkaa, jotta muistaa mihin on kulkemassa. Siksi varmaan yli 90% asiakkaistani palaa aina takaisin, ja useimpia olen valmentanut vuosia. Tervetuloa mukaan. Sovitaan aika ja katsotaan olenko Sinulle se oikea tapaus kannustamaan eteenpäin tässä elämänvaiheessa.